Julkaistu · Päivitetty
Usein kysytyt kysymykset kierrätyksestä ja lajittelusta
Järjestimme syksyn alussa yhdessä HSY:n kanssa webinaarin, jonka aiheena oli jätehuoltomääräysten ja jätelain soveltaminen käytännössä. Kierrätysasiat ovat ajankohtaisia monessa taloyhtiössä ja tähän liittyviä asioita kysytään paljon myös puhelinneuvonnassamme.
Webinaarin jälkeen saimme paljon palautetta, jossa toivottiin kysymys / vastaus -osiota tästä aiheesta ja webinaarin aikana chatissa esitettyihin kysymyksiin vastauksia. Kokosimme yhdessä HSY:n kanssa tämän artikkelin vastaamaan ja auttamaan taloyhtiöitä ajankohtaisissa kierrätysasioissa.
Urbaani legenda ei pidä paikkaansa; erilliskerättyä lajiteltua jätettä ei ajeta polttoon ja uusi jätelaki jopa kieltää tämän. Myös kaatopaikkakielto orgaaniselle jätteelle on ollut voimassa vuodesta 2016. Kaikkea ei kuitenkaan voida kierrättää, lajitellunkin jätteen joukossa on kierrätyskelvotonta materiaalia ja tällainen rejekti poltetaan.
Ei voi; seka-, bio- ja pakkausjätteet kuuluvat kunnan järjestämän jätehuollon piiriin. Paperinkeräyksen kiinteistö järjestää itse.
Jätteiden erilliskeräysvelvoitteiden suhteen ei ole velvoitteita alle 5 asunnon kiinteistöille. Pakollisen sekajäteastian lisäksi voi vapaaehtoisesti tilata muita keräysastioita. Jos jätelainsäädännön lausuntovaiheessa oleva jäteasetus tulee nykymuodossaan voimaan, niin heinäkuusta 2024 pitää biojätteen keräys olla tai vaihtoehtoisesti kompostoida biojätteet myös alle 5 asunnon kiinteistöissä taajama-alueilla.
Pienissä määrin voi laittaa biojätekeräykseen, jos sellainen on, mutta yleensä suosittelemme viemään puutarhajätteen Sortti-asemalle, peräkärryn voi meiltä vuokrata sitä varten. Myös kompostointi on hyvä vaihtoehto, mutta siihen kiinteistö tarvitsee tilaa piha-alueellaan sekä myös ymmärrystä kompostoinnista.
Jäteastioihin voi tilata HSY:ltä lukon. Tarkoittaa myös taloyhtiöitä, jotka ovat säätiöiden omistuksessa, jos ovat asuinkiinteistöjöä. Lukko on maksullinen.
Ei laskuta. Lukitusta tilattaessa on syytä huomioida, että jätetilan lukkoon käy jätekuljettajien käytössä oleva HSY:n avain (esim. kaksoispesälukitus). Putkilukon käyttö on tänä päivänä luvanvaraista.
Kiinteistön normaalin tyhjennysaikataulun näkee sähköisestä asioinnista. Poikkeusaikatauluista tiedotamme nettisivuillamme. Poikkeusaikataulut liittyvät pääsääntöisesti joulu-, juhannus tai muihin viikkoihin, jolloin pyhäpäiviä on useampi viikolla.
Asiakkaan näkökulmia uusia, pikaisiakin uudistuksia on suomi.fi -tunnistautumisen käyttö, sekä uusiutuva asiakaspalvelujärjestelmämme.
Biojätteen osalta velvoite näyttää olevan tulossa jätelaissa (jäteasetuksessa) kaikkiin kiinteistöihin, myös ok-taloihin, siirtymäajan jälkeen eli heinäkuusta 2024 alkaen. Jäteasetus on vielä käsittelyssä.
Jäteasetusta, jossa tämä tullaan säätämään, ei ole vielä vahvistettu, mutta luonnoksen perusteella kyllä. Kompostointi asianmukaisessa kompostorissa ja komposti-ilmoituksen teko tästä ovat vaihtoehto biojätteen keräämiselle.
Lisätä jäteastioita
Eri astioihin kertyviä jätemääriä kannattaa ensiksi seurata ja katsoa, onko jossakin astiassa mahdollisesti liikaa kapasiteettia ja voisiko astiakokoa pienentää ja/ tai tyhjennyskertoja tihentää.
Astioiden pesun voi tilata HSY:n asiakaspalvelusta. Hinnasto >>
Ei ikävä kyllä onnistu, koska syväkeräysastiat tyhjennetään nostamalla astiassa oleva säkki yläkautta tyhjennettäväksi. Astioiden päällä tai hyvin lähellä ei voi siksi olla esteitä.
Tila on toki usein pulma, pienissä asunnoissa etenkin. Keittiön allaskaappi ei ole ainoa paikka, jonne esimerkiksi kuivia pakkausjätteitä ja paperia (kartonkipakkauksia, lasipulloja, sanomalehtiä jne.) voi kerätä. Ihmiset ovat ratkaisseet tila- ja kalusteongelmia mm. keräämällä osan jätteitä kangaskasseihin vaikkapa eteisen kaappiin, sijoittamalla jätekeräyksen eteisessä/käytävällä olevan penkkinä käytettävän arkkumaisen kalusteen sisään jne. HSY järjestää syksymmällä Me lajittelijat -kampanjan, jossa näitä erilaisia vinkkejä tuodaan esiin.
HSY kuljettaa kiinteistöltä kerätyt muovipakkaukset aina muovipakkausten kierrätyksestä lakisääteisesti vastaavan Suomen Uusiomuovi Oy:n vastaanottopaikkaan. HSY ei kuljeta muovipakkauksia polttolaitokseen. Suomen Uusiomuovi puolestaan on tehnyt käsittelystä sopimuksen Fortumin muovijalostamon kanssa, mutta sen kapasiteetti ei tällä hetkellä riitä käsittelemään kaikkea Suomessa kerättyjä kuluttajamuovipakkauksia. Siksi tietääksemme Suomen Uusiomuovi joutuu viemään muovipakkauksia myös EU-alueelle käsittelyyn. Lisäksi pakkauksissa on paljon sellaisia yhdistelmämateriaalipakkauksia tai esimerkiksi styroksia, joiden kierrätettävyys on huono nykyisenkaltaisessa mekaanisessa prosessissa ja ne karsitaan polttoon.
Näiden keräyksestä vastaavat tuottajat eli valmistajat ja maahantuojat, jotka ovat järjestäneet keräyksen etupäässä kaupoissa (paristot, lamput, pienet sähkölaitteet – ja myös suuret uuden laitteen oston yhteydessä). Jotkut yksityiset yritykset tarjoavat ainakin sähkölaitteiden keräystä asuinkiinteistöillä.
Valtaosa muovipakkauksista käy keräykseen ilman huuhtelua; ja jos kevyt huuhtaisu kylmällä vedellä ei riitä, pakkaus on syytä laittaa sekajätteeseen. Esimerkiksi marinadit tai vakuumipakatun kalan rasvat on syytä olla huuhtelematta viemäriin. Kuumaa vettä ja pesuaineita ei kannata käyttää. Oleellista on, että kierrätykseen lajiteltu pakkaus ei ala kasvattaa homekerrosta/haista.
Kuljettajat ilmoittavat logistiikkaohjelmamme kautta lajitteluvirheistä. Lisämaksua tulee, jos esimerkiksi muoviastia joudutaan tyhjentämään sekajäteauton kyytiin. Voimme myös pyytää huoltoa korjaamaan lajitteluvirheen.
Voit ilmoittaa asiasta HSY:n asiakaspalveluun >>
Kiinteistöillä kerätään muovipakkauksia ja periaatteessa mitään muovien muovilaatumerkintöjä ei tarvitse tutkia. Jos kyseessä on pakkaus (ts. kaupasta/ravintolasta ostetun tuotteen pakkaus niin sen voi varsin huoletta tyhjänä laittaa muovinkeräykseen. Vain PVC-muovi (polyvinyylikloridi) ei kuulu joukkoon, mutta sitä on hyvin harvoin pakkauksissa. Muut muoviset käyttöesineet kuten ämpärit, letkut, keittiövälineet, lelut jne. eivät kuulu kiinteistön muovinkeräykseen vaan sekajätteeseen (tai osa käy Sortti-asemien muovinkeräykseen). HSY vie kerätyt muovipakkaukset Suomen Uusiomuovi Oy:lle, joka vastaa nimenomaa pakkausmuovien kierrätyksestä lakisääteisesti eikä se ota vastaan muita muoveja. Kenties joskus tulevaisuudessa on mahdollista kerätä kaikenlaiset muovit samaan astiaan, mutta se edellyttää eri toimijoiden välisiä sopimuksia mm. kustannusten jaosta. Sortti-asemilla kerätään erikseen isoja kovamuoviesineitä kuten puutarhakalusteita, saaveja, kastelukannuja jne. Kattavasti tietoa löytyy HSY:n lajitteluoppaasta >>
Kiinteistön velvollisuus on huolehtia, että asukkaita on ohjeistettu, esim. ohjeet esillä ja/tai jaettu. Materiaaleja saa HSY:ltä maksutta pk-seudulle ja Kirkkonummelle, katso lisää >>
Usein pyydämme kiinteistöhuoltoa siivoamaan esimerkiksi jätekatokseen jätetyt isot kalusteet pois. Niitä ei siis oteta jäteauton kyytiin. Jätetilan lattialle jätetyistä jätteestä esim. irtokartongeista veloitetaan irtojätemaksu.
Voi laittaa ja kuuluu jätelajina muovipakkauskeräykseen, mutta kuuluu niihin muovijätteisiin, joita ei nykyisessä mekaanisessa käsittelyprosessissa voida kierrättää uusiomuoviksi vaan se jää poltettavaan rejektiin. Hsy.fi/jateopas on hyvä apuväline selvittää yksittäisen tuotteen/materiaalin kierrätystä.
Valitettavasti tällä hetkellä monilokerot on suunnattu vain 5-9 huoneiston kiinteistöille. HSY kartoittaa tulevaisuudessa mahdollisuutta laajentaa palvelua.
Koirankakka sekajätteeseen suljetussa kakkapussissa.