Mennyttä vuotta muistellen
Vuodet voivat olla veljiä keskenään ja valitettavasti näin kävi tämän loppumassa olevan vuoden ja sitä edeltäneen kohdalla monelta osin. Maailman tilanne ei muun muassa sotien, talousahdingon tai pakolaismäärien osalta muuttunut valoisammaksi. Taloushaasteiden kanssa painittiin myös Suomessa niin henkilökohtaisella tasolla pitkissä ruokajonoissa ja korkeiden lainakorkojen kanssa, kun taloyhtiömaailmassa korjaamisen ja rakentamisen hiipuessa sekä liian monen taloyhtiön valitessa talousongelmien ratkaisuksi yhtiön konkurssin. Katse menneeseen vuoteen voi vain luoda toivoa paremmasta.
Yksi kehitysaskel taloyhtiömaailmaan otettiin perustamalla keskuskauppakamariin isännöinnin eettinen neuvosto. Sen tehtävänä on pyynnöstä antaa lausunto siitä, onko isännöintialan ammattimainen toimija menetellyt isännöinnin eettisten ohjeiden vastaisesti. Joitakin lausuntoja on kuluneen vuoden aikana jo tehty ja näihin pääsee tutustumaan netissä.
Yhdistyksen valoisa vuosi 2024
Yhdistyksen kulunut vuosi on sujunut onnellisempien tähtien alla. Olemme voineet tarjota jäsenillemme laadukasta palvelua neuvonnan, koulutusten ja tiedottamisen kautta. Suurin kiitos tästä kuuluu yhteistoimintasopimuksemme perusteella Kiinteistöliitto Uusimaan toimiston koko henkilökunnalle. Omalla alueella järjestimme syksyn aikana kaksi koulutustilaisuutta, joista toisen jo lähes perinteisesti yhteistyössä Hyvinkään Lämpövoiman kanssa. Keväällä tarjottiin jäsenkunnalle jokavuotinen bussimatka taloyhtiötapahtumaan Pasilaan. Myös hetkeksi nukahtanut puheenjohtajayhteistyö näki uuden päivänvalon.
Vuosi on sisältänyt edellä mainittujen lisäksi lukuisia kattojärjestömme Kiinteistöliiton koulutuswebinaareja, joiden tallenteita voi myös jälkikäteen katsoa jäsensivuilta. Yhtenä tärkeänä kehityskohteena on tänä vuonna pidetty jäsensivujen käyttäjämäärän kasvattamista ja tässä on onnistuttu hyvin. Jäsensivujen laaja sisältö ja erilaiset ohjeet sekä oppaat on luotu vain ja ainoastaan helpottamaan jäsentaloyhtiöiden hallintoa sen arjen pyörittämisessä.
Vuoden 2024 aikana on yhdistys lähtenyt mukaan kahteen uuteen yhteistoimintaan, vuoden alusta valtakunnalliseen, kaksivuotiseen Ikä- ja muistiystävällinen taloyhtiö -hankkeeseen ja syksyllä kolmevuotiseen kuudesluokkalaisten yrityskyläyhteistyöhön yhdessä Kiinteistöliitto Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen kanssa. Näiden tuloksista pääsevät kaikki jäsenet myöhemmin osalliseksi.
Yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut vuosi toisensa jälkeen ja saavuttanut nyt 746 jäsenen määrän. Toimintasuunnitelman tavoitteeseen minimoida jäsenkato päästiin hienosti. Tärkeintä yhdistykselle on pitää jäsenet tyytyväisenä ja tarjota heille heidän toivomiaan palveluita. Näissä olemme onnistuneetkin, kun katsomme kolmen vuoden välein toteutetun jäsenkyselyn tuloksia. Alkukesällä saadut tuoreimmat tulokset olivat iloista luettavaa ja vastaajista 98 prosenttia olisi valmiita myös suosittelemaan yhdistyksen jäsenyyttä. Toiminnanjohtajan Kiinteistövinkki -palsta Aamupostissa on ollut yksi yhdistyksen tapa näkyä ja vahvistaa asemaa asumisen merkittävänä asiantuntijana.
Vauhdikas vuosi on lopuillaan ja on aika rauhoittua joulun viettoon. Olen kiitollinen tästä vuodesta yhdistyksemme hallitukselle, kaikille aktiivisille jäsenillemme sekä työyhteisölleni Kiinteistöliitto Uusimaalle.
Toivotan kaikille rauhaisaa joulun aikaa sekä iloa vuodelle 2025!
Marika Sipilä
toiminnanjohtaja
Hyvinkään – Riihimäen – Mäntsälän Kiinteistöyhdistys